Kirj. LARIN-KYÖSTI
"Labor improbus omia vincit"
Soi sielussani kotiseudhuin kieli
kuin kansa sen nyt oon ma umpimieli
ja kärsin haavat hiljaa itseksein
ja mietin, mit´en tehnyt, mitä tein.
Ja kun ma kohtaan miehen kotipuolen,
ma tunnen taas sen saman syvän huolen,,
min koetin maailmalla unhoittaa
ja joka mieleni taas myrskyyn saa.
Ma laulan kotiseudun säveleitä
vaikk´yksin kuljen vieraan väen teitä,
mua umpim,ieltä vieras vieroaa,
mun haaveissani hohtaa jäämein maa.
Sen harmaat kylät, luhdit, tanhut. tuvat
mun mieleeni kuin ennen kangastuvat,
nään valkeena sen kotikaupungin,
min polut puolet ikää harhailin.
Sen sinikunnaiden nään ympäröivän,
sen järvein illoin nään mä ikävöivän,
sen vanhat talot, vanhan kirkon nään,
min kultanirkko välkkyy hämärään.
Nään pyhäpäiväin hartaat harmaahapset
ja arkiaskareissaa ihmislapset,
käyt elo hiljalleen, on uuras työ
ja lempeästi tuutii lepoon yö.
Ja korkeimpana yli taloin muiden
nyt kohoavan yli vanhain puiden
mä kummullansa tiedon templin nään
kuin ruusulinnan valon välkkeessään.
Sai opin saleiss´siellä kukin koittaa:
työ rehellinen kaikki, kaikki vaoittaa!
Sen otsalla nään kultakirjaimin,
sen tiedon aarteista mä ammensin.
Sen nuorukaiset näki nuorta untaan,
sai aatos avartua ihmiskuntaan,
sen koviin kohtaloihin, muinaisvaiheisiin
yötaivaan tähtihin, maan uumeniin.
Ma musitan lukion ja uuden koulun,
niin monen toivon kevään, vanhan joulun,
työt, vaivat, ilot, lakin valkoisen
ja kultatähdet ensi huumehen.
Niin, siellä tehtiin tiedon kylvöt, niitot
ja luotiin monet ystävyyden liitot
ja vaikka erlo repi rikki ne,
maan koko kekoon korren kannoimme.
Siell´oltiin leikin satukuninkaita
ja haaveet harhas meriä ja maita,
mut kalleimmaksi kävi isänmaa,
sen kohtalot ja mik´on tulevaa.
Kuin lintuparven veljein menneen nähtiin,
ne uskoi elämänsä suuriin tähtiin,
ne kantoi maalle lehdet tiedonpuun
niin karaistuen elon kamppailuun.
Niin nousee mieleen vanhat, rakkaat kuvat,
ne läpi aikojen vain kirkastuvat
kuin kultakiintotähden näkisin,
mi väikkyy yli kotikaupungin.
Se loistaa kera taivaan tähtisarjan,
se välkkyy yli monen talon harjan,
kun ilta pimenee, se rauhan tuo,
se maiseen eloon ikikatseen luo.
